Damin tuliaisia

Äitihän se varoitti että varo sitä punaisten lyhtyjen katua, sieltä voi lähteä tauti matkaan. Eipä poika neuvoista viisastunut, sillä lauantainen kylmä ja märkä turistikierros poiki orastavan flunssan. Tänään siis skipattiin kaikkien oppilaiden rakastama promootiokurssi ja oppiaine vaihtui etänä suoritettavaan Family Guyn katsomiseen ja Skypettelyyn.

Perjantai-ilta toi päätökseen minun ja Jarnon Tarantino-putkelle. Kill Bill 2:n edetessä jännitettiin myös tekstiviestiä Farahilta, joka ratkaisisi arvoituksen tulevan päivän retkestä. Myöntävä vastaus tuli ja pehkuihin painuttiin ajoissa, jottei reissu menisi ihan harakoille. Lähdimme aamusta let's go-meiningillä Dorinan ja Sampan kanssa junaan. Menopaluu Tilburgista Amsterdamiin maksaa alennuskortilla 20 euroa ja ottaa aikaansa vajaat pari tuntia. Farah liittyi seuramme tyylikkäästi myöhässä, ja oli ottanut siskonkin mukaansa. Damiin kun päästiin niin vettä tuli aika lailla vaakasuunnassa ja nähtävyydet kuten Anne Frankin talo jäivät näkemättä pitkien ja kosteiden jonojen takia.

Hyvät bileet.

Kävelimme siis siellä sun täällä. Vesisateessa tuli katseltua lähinnä omia kengän kärkiä ja kyseinen kuvakulma sai kyllä kaikki kadut näyttämään ihan samanlaisilta. Kävimme myös veneajelulla, jossa lämmin hytti alkoi lähinnä väsyttää. Vähitellen aloimme Sampan kanssa myöntää toisillemme ääneen, että tämähän on ihan paska kaupunki. Aloin jo kauhistella että tuleepa tytöille huono reissu, kun kone laskeutuu paikkakunnalle kuukauden päästä.



Päätimme kuitenkin antaa sille toisen mahdollisuuden. Oppaamme ja Dorina lähtivät junalla takaisin, mutta me teimme Kirkat, eli oltiin vaan ja hengailtiin. Vauhtia vähitellen loppuvaan sateeseen haettiin Mäkkärin, kaljakioskin ja rauhallisen rokkikapakan kautta. Menimme juomaan parit pussarit keskusaukiolle ja katselimme paikallista arkkitehtuuria. Mieli alkoi muuttua paremmaksi sateen lakattua ja kaupunki alkoikin näyttää ihan viihtyisältä. Päivällä koettu hälinä ja mielen maahan vetävä vesisade oli poissa. Pyörimme olusten merkeissä ympäriinsä ja kohta meille avautuikin tuo hämmentävistä hämmentävin. De Walletjes, Amsterdamin punaisten lyhtyjen katu.

HUUMEHOMMIA.

Leuat loksahtivat molemmilla auki. Meininki oli suorastaan käsittämätöntä. Kymmenet, elleivät sadat ilotytöt pyörivät ikkunoissa, toinen toistaan vähemmissä vaatetuksissa. Coffee Shoppeja levisi silmän kantamattomiin ja joka nurkalta leijaili kannabiksen tuoksu. Kauempaa katsottuna katu näytti punaisine valoineen hienolta, mutta siellä astellessaan hämmennys oli suurempi kuin koskaan. Johtopäätös; Riettaan poikamiehen paratiisi, moraalin rappio ja nähtävä omin silmin että sen touhun tajuaa. Samalla kyllä kumoan kaikki kirjoitukseni Hollannin päihdekulttuurista, siellä se ganja nimittäin käryää ja kovasti. Siitä huolimatta oloaan ei tuntenut mitenkään uhatuksi. Jostakin kumman syystä ihmiset olivat iloisia ja kaduilla oli hyvin turvallinen ilmapiiri. Ei tullut moraa kylkeen, toisin kuin ystävälleni viikko sitten Oulussa.

Punaisten lyhtyjen kadulla Facebookissa. That's the place to be!

Reissulta kotiuduttiin kahden korvilla pienen junasekoilun jälkeen. Matkamuistoilta ei tosiaan vältytty. Eilen koulussa alkoi kolottaa ohimoa ja vilustaa. Tämä päivä menikin sitten kotihommissa, katsotaan miten käy. Eilen saatiin kuitenkin käyntiin luokkakaverini Pimin kanssa suunniteltu itsenäinen projekti, joten saahaan siitäkin pinnat kotiin. Tällä viikolla on tullut myös opittua elintärkeitä ryhmätyön pelisääntöjä, joita ei enää koskaan tulla unohtamaan.