Levottomatjalatlevottomatjalatlevottomatjalatlevottomatlevottomat

Nyt on arvoisat ystävät sillä tavalla, että taas on tapahtunut suuri määrä erilaisia edesottamuksia joiden kirjaaminen hauskalla mutta pohdiskelevalla näkökulmalla osoittautuu ylivoimaiseksi tehtäväksi. Jos tahdiksi laitetaan edes yksi lause jokaista tapahtumaa kohden, muodostuu listasta aikamoinen sarjatuli joka itkettää sekä lukijaa että kirjailijaa. Runoilijan kehto ei ole tehty ruusuista koskaan.

Ongelmanratkaisua ei helpota yhtään myöskään se, että unohdin bloggailla karnevaaleista. Minun siis pitäisi käsitellä kahta eri tapahtumaa individuaalisina periodeina, enkä oikein jaksaisi kertoa kummastakaan. Pistän siis enemmänkin lyhyen listan siitä, mitä täällä on viime aikoina touhuttu.

Viisipäiväiset karnevaalit ovat Etelä-Hollannin perinne, joka juontaa juurensa katolisen kirkon paaston alkuun. Pohjoisessa ei näistä kinkereistä ole hajuakaan, sillä muu pelto on protestanttista porukkaa joka tunnetusti sovittaa syntinsä hyvän ruuan kera. Karnevaaleilla sinänsä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Kyseessä on humppajuhla, jonka pääesiintyjänä voisi olla paikallinen Eläkeläiset, sillä kaikki karnevaalilaulut olivat joko perinteisiä humppavetoja tai samaan poljentoon sovitettua populaarikulttuuria. Yleensä tällaisissa tilanteissa pystyn ajautumaan virran mukana ja pitämään hauskaa, mutta jostakin syystä tuo humppa alkoi tulemaan korvista ulos jo pukukaupassa.

Kauppaahan näillä bileillä tehtiin. Kaduilla liikkui huhu, että ilman karnevaaliasua ei ole kapakkaan menemistä. Jarnon kanssa alunperin kaavailemamme Village People-teema kariutui pihiyteen, joten itse kävin ostamassa lelukaupasta lännenhatun ja revolverin. Poncho tehtiin lakanasta ja huivi oli nepalilaista laatua.

Karnevaalit alkoivat virallisesti vasta lauantaina, mutta viitteitä kinkereistä saatiin  erilaisilla ilmapalloilla ja mölyillä jo viikkoja aikaisemmin. Koulussakin tuli vastaan monen näköistä tiikeriä, joten pitihän se perjantaina itsekin aloittaa. Kansainvälisen opiskelijan oli vähän kinkkinen tarttua meininkiin mukaan, mutta sitä koitettiin tehdä yhteisvoimin Esn-bileillä. Kaupunkiin suunnattiin illalla ja oman mieleni valtaisi hienoinen pettymys. Kaikki baarit olivat ihan täynnä ja ulkona oli kylmä. Missään ei voinut oikein liikkua ja joka puolella huusi humppa. Meiningistä koitettiin kuitenkin ottaa kaikki irti ja kyllähän sitä nyt jonkinlainen juhlahumu viikonlopun aikana saavutettiinkin. Maanantaina tehtiin vielä retki Maastrichtiin, josta karnevaalit ovat kuulemma lähtöisin. Porukka oli kyllä vauvasta vaariin sangen pihalla erilaisten karnevaalikärryjen ja olusiensa kanssa. Kaupungissa vallitsi muutenkin mielestäni aidompi karnevaalitunnelma, sehän on kaikin puolin muutenkin Tilburgia parempi!


Keskiviikkona lähdettiinkin sitten bussilla Pariisiin. Ottelun kokoonpano oli epäselvä vielä edellisenä iltana, sillä kaikki lähtijät eivät olleet täysin varmoja siitä, pystyvätkö elämään päätöksensä kanssa. Aloitusviisikoksi osoittautui kuitenkin minä, Samppa, Senni, Samijo (jenkkimormooni) ja Martha (polakki). Veskarin virkaa toimitti Jarno, sillä poikaa odotti perillä semisti romanttisempi retki tyttöystävän kanssa. Ydintiimi koostui siis viidestä ensimmäisestä. Bussimatka menikin ihan kivasti, sillä tykkäsin todella paljon ranskalaisista maisemista. Hollanti näyttää jotenkin ahtaalta ja rumalta, kun taas Ranskassa oli niittyä silmänkantamattomiin. Pienet kylät, joiden keskellä oli aina kirkko, toivat mieleen vanhat Call Of Duty-ajat, joiden kentät sijoittuivat moisiin maisemiin. Maatilan poikana innostuin myös tutkailemaan paikallista agrikulttuuria. Valitettavasti ainut traktori jonka näin oli Massey-Fergusonin 65 heppainen ja kopiton, joten en päässyt näkemään että minkälaisilla vehkeillä näitä peltoja työstellään. Heinähän täällä kuitenkin vihertää kokoajan.

Hostelli oli todella asiallinen. Meillä oli oma huone, aulassa oli mahdollisuus faboilla ja alakerrassa kokkailla. Ainoa miinus paikalle tulee oikeastaan meluisuudesta, joka aiheutti univaikeuksia koko reissun ajan. Niiden kanssa olisi varmaan selvitty muuten, mutta päivät olivat todella pitkiä ja aamulla noustiin sen verran aikaisin, etten olisi pistänyt pahitteeksi vähän laadukkaampaa lepoaikaa.

Joka päivä koostui nähtävyyksien kiertämisestä metrolla ja kävellen. Pariisin metro on todella kätevä kampe ja ainoa kerta jolloin julkisten kanssa jouduttiin kuseen oli perjantai-ilta, kun metro oli kiinni. Siitä alkoikin pieni kohellus bussin kanssa, joka päättyi noin tunnin turhalla kävelyllä ja kipeillä jaloilla. Semmoinen note-to-self, että kahdessa päivässä et opi suurkaupungin pohjapiirrosta niin hyvin, että voisit lähteä päissään juoksentelemaan (kirjaimellisesti) minne sattuu. No, annetaan itsellemme anteeksi sen verran, että meidät neuvottiin kahdesti väärään suuntaan. En tosin usko että se oli tahallista.

Päivien aikana kierrettiin seuraavat raflat, plus tietysti kävelyn aikana pienempiä puljuja ja katuja.

Ke:
Eiffel-torni hämärällä

To:
Sacré-Coeur
Galeries Lafayette
Louvre
Notre Dame
Lahtisen Annemari
Etanat

Pe:
Montparnassen Katakombit
Riemukaari
Champs Elysees
Jardin Des Tuileries
Centre Pompidou
Moulin Rouge

La:
25 euron brunssi auringonpaisteessa (oli sen arvoista!)
Eiffel-torni päivällä
Pere Lachaisen hautausmaa (Jim Morrison!)
Hard Rock Café - Paris
Randomi palloilua.

Se siitä, nyt on jalat aika kipiänä. Kahtellaan.

Damin tuliaisia

Äitihän se varoitti että varo sitä punaisten lyhtyjen katua, sieltä voi lähteä tauti matkaan. Eipä poika neuvoista viisastunut, sillä lauantainen kylmä ja märkä turistikierros poiki orastavan flunssan. Tänään siis skipattiin kaikkien oppilaiden rakastama promootiokurssi ja oppiaine vaihtui etänä suoritettavaan Family Guyn katsomiseen ja Skypettelyyn.

Perjantai-ilta toi päätökseen minun ja Jarnon Tarantino-putkelle. Kill Bill 2:n edetessä jännitettiin myös tekstiviestiä Farahilta, joka ratkaisisi arvoituksen tulevan päivän retkestä. Myöntävä vastaus tuli ja pehkuihin painuttiin ajoissa, jottei reissu menisi ihan harakoille. Lähdimme aamusta let's go-meiningillä Dorinan ja Sampan kanssa junaan. Menopaluu Tilburgista Amsterdamiin maksaa alennuskortilla 20 euroa ja ottaa aikaansa vajaat pari tuntia. Farah liittyi seuramme tyylikkäästi myöhässä, ja oli ottanut siskonkin mukaansa. Damiin kun päästiin niin vettä tuli aika lailla vaakasuunnassa ja nähtävyydet kuten Anne Frankin talo jäivät näkemättä pitkien ja kosteiden jonojen takia.

Hyvät bileet.

Kävelimme siis siellä sun täällä. Vesisateessa tuli katseltua lähinnä omia kengän kärkiä ja kyseinen kuvakulma sai kyllä kaikki kadut näyttämään ihan samanlaisilta. Kävimme myös veneajelulla, jossa lämmin hytti alkoi lähinnä väsyttää. Vähitellen aloimme Sampan kanssa myöntää toisillemme ääneen, että tämähän on ihan paska kaupunki. Aloin jo kauhistella että tuleepa tytöille huono reissu, kun kone laskeutuu paikkakunnalle kuukauden päästä.



Päätimme kuitenkin antaa sille toisen mahdollisuuden. Oppaamme ja Dorina lähtivät junalla takaisin, mutta me teimme Kirkat, eli oltiin vaan ja hengailtiin. Vauhtia vähitellen loppuvaan sateeseen haettiin Mäkkärin, kaljakioskin ja rauhallisen rokkikapakan kautta. Menimme juomaan parit pussarit keskusaukiolle ja katselimme paikallista arkkitehtuuria. Mieli alkoi muuttua paremmaksi sateen lakattua ja kaupunki alkoikin näyttää ihan viihtyisältä. Päivällä koettu hälinä ja mielen maahan vetävä vesisade oli poissa. Pyörimme olusten merkeissä ympäriinsä ja kohta meille avautuikin tuo hämmentävistä hämmentävin. De Walletjes, Amsterdamin punaisten lyhtyjen katu.

HUUMEHOMMIA.

Leuat loksahtivat molemmilla auki. Meininki oli suorastaan käsittämätöntä. Kymmenet, elleivät sadat ilotytöt pyörivät ikkunoissa, toinen toistaan vähemmissä vaatetuksissa. Coffee Shoppeja levisi silmän kantamattomiin ja joka nurkalta leijaili kannabiksen tuoksu. Kauempaa katsottuna katu näytti punaisine valoineen hienolta, mutta siellä astellessaan hämmennys oli suurempi kuin koskaan. Johtopäätös; Riettaan poikamiehen paratiisi, moraalin rappio ja nähtävä omin silmin että sen touhun tajuaa. Samalla kyllä kumoan kaikki kirjoitukseni Hollannin päihdekulttuurista, siellä se ganja nimittäin käryää ja kovasti. Siitä huolimatta oloaan ei tuntenut mitenkään uhatuksi. Jostakin kumman syystä ihmiset olivat iloisia ja kaduilla oli hyvin turvallinen ilmapiiri. Ei tullut moraa kylkeen, toisin kuin ystävälleni viikko sitten Oulussa.

Punaisten lyhtyjen kadulla Facebookissa. That's the place to be!

Reissulta kotiuduttiin kahden korvilla pienen junasekoilun jälkeen. Matkamuistoilta ei tosiaan vältytty. Eilen koulussa alkoi kolottaa ohimoa ja vilustaa. Tämä päivä menikin sitten kotihommissa, katsotaan miten käy. Eilen saatiin kuitenkin käyntiin luokkakaverini Pimin kanssa suunniteltu itsenäinen projekti, joten saahaan siitäkin pinnat kotiin. Tällä viikolla on tullut myös opittua elintärkeitä ryhmätyön pelisääntöjä, joita ei enää koskaan tulla unohtamaan.

Kotoisat tunnelmat

Alan vähitellen ymmärtää rakasta veljeäni Anttia, jolla blogikirjoittelun nappa loppui kuin Nepalilaisen bussin matka. Kyllähän se alkuunsa hyvinkin eeppiseltä touhulta vaikuttaa, kivat taustakuvat ja kaikki. Mutta siinä vaiheessa kun mökkiin asettuu aloilleen ja takana on arkinen viikko aherrusta, ei sitä kauheasti kiinnosta enää tekstin muodossa kertailla. Eli jos nämä blogitekstit tästä nyt harvenee, niin en ole siitäkään huolimatta lähtenyt punaisille lyhdyille.

Fontysilla panostetaan estetiikkaan. Dorina ei osaa kuvata.

Kuten äskeisestä voi päätellä, sopeutuminen Hollantilaiseen elämään on käynyt hyvin. Koulu on ihan hyvä paikka, ja brändit muun markkinoinnin ohella alkavat vähitellen vaikuttaa kiinnostavilta. Eniten harmittaa vieläkin se luovuuden puute, mutta tuottajiahan tässä ollaankin. Monet luokkakaverit haukkuvat joitain aiheita tylsiksi, mutta mielestäni on mukavaa saada vähän erilaista näkökulmaa asioihin. En siis juurikaan pitkästy tunneilla, vaikka ne ovatkin pitkälti raskasta teoriaa. Nyt muistin jo ottaa pari kuvaakin!

Hollantilainen nuoriso alkaa vähitellen tehdä tuttavuutta. Pari mukavaa tyttöä, Gwen ja Juliette ovat paljon mukana samoissa ryhmätehtävissä ja Gwen on myös esitellyt kaupunkia. Näen häntä päivittäin, toisin kuin bilehile-tuutoriani Farahia, joten arkisten asioiden hoitaminen hänen kanssaan on paljon mukavampaa. Tytöillä tuntuu selvästi olevan innostusta tuutorointiin, sillä molemmat ovat lähdössä itsekin vaihtoon tulevaisuudessa. Myös pojat alkavat pikku hiljaa puhua kanssani englantia, eniten sitä harrastaa Pim, jonka nimessä ja koossa on hauska kontrasti. Aloitimme hänen kanssaan itsenäisen projektin, jossa tutkimme suomalaisia ja hollantilaisia tv-formaatteja ja rakennamme omaa konseptia. Tietyt käytännön asiat vähän takkuavat, esimerkiksi Photarit ovat hollantia, joten välillä niiden käyttäminen muistuttaa Veikkauksen nettiarpajaisia; semmoinen tatsi on persiissä että tuosta päsähtää, mutta vasta viidennen arvan päästä saadaan omat kotiin.





Viikon kohokohta oli toistaiseksi eilinen käynti paikallisessa De Voltage-viihdekeskuksessa, joka muistuttaa oulun Mega Zonea, MUTTA ON PALJON COOLIMPI. Ownasin lasersodassa kolmea intin käynyttä varusmiestä ylivoimaisin pistein, sekä kahtatoista muuta vähemmän taistelutaustaa omavaa vaihtaria. Kartingille ei päästy, mutta rata näytti niin muikealta että onhan sinne päästävä toistekin.

Tänään tein "suursiivouksen" kämppämme kylppäriin ja keittiöön. Nyt harmittaa kun ei tullut otettua ennen-jälkeen kuvamateriaalia, sillä pesuhuoneen hyllyt olivat järkyttävässä kondiksessa ja täynnä entisten vaihtarien jättämää romua. Luutusin myös keittiötä ja sain hyvät naurut kun eräs hollantilainen tuli hehkuttamaan ettei täällä ole ollut ikinä näin siistiä. Mielestäni meidän sikalakin  on Karikkaperällä siistimmässä kunnossa.

Tsekatkaa pojot! YLIVOIMAA

Huomenna olisi tarkoitus lähteä porukalla Amsterdamiin. Luokkakaverit varoittelivat ettei kannata hankkia Hiviä, mutta pöhlöhän sitä semmoisesta mitään maksaisi. Reissu on kuitenkin vaarassa, sillä Farah ilmoitti olevansa kipeä. Homma selviää myöhemmin illalla. Koko eteläinen Hollanti odottaa ensi viikolla starttaavia karnevaaleja, joiden aikana kaikki kaupungit ja kylät menevät ihan sekaisin. Hype on niin korkealla, ettei se voi mennä pieleen. Siitä kun toivutaan, onkin sitten edessä Pariisin keikka. Kuulimme myös että Eindhovenista pääsee Barcelonaan RyanAirilla hintaan 16 euroa, joten ei tarvi kysellä missä niska käydään polttamassa. Vaikkei sielläkään mikään helle ole...

Nyt perjantain viettoon suomalaisten ja pleikkarin parissa. Meillä on Jarnon kanssa päällä pieni Quentin Tarantino -maratooni, sillä eräs kanava näyttelee kyseisen taiteilijan rainoja aina viikonloppuisin. Se mies on muuten nero!

Oleskelutilaa koulusta

Ai niin, täällä tuli keskiviikkona lunta. Olin harmissani että sitä tuli vain kaksi tuntia, sillä ihmiset muuttuvat kuulemma avuttomiksi norpan poikasiksi kun hangen vahvuus ylittää viisi senttiä. Sen olisin halunnut nähdä. Välillä meinaa olla tälle välikelin varustukselle liian kylmä, mutta eilen ei olisi tarvinnut edes takkia pihalla. Jospa se tästä suttaantuu. Olen muuten pysynyt erossa opiskelijabileistä, sillä maksa ei varmaan karnivaalejakaan kestä.

Koulun "aulaa", missä voi myös murkinoida ja kuunnella seminaareja.

The pot

Luin Erasmus Student Networkin lehteä, jossa oli tilastoja ja mielipiteitä huumeista. Pistää se hieman miettimään, sillä ainakaan Tilburgin katukuvassa ei tosiaan yhtään juoppoa tai nistiä näy. Hox. alempana myös ihan normaalit päiväkuulumiset, mutta ajattelin heittää ilmoille pientä huumekeskustelua.

Hollannin huumepolitiikalla on neljä tavoitetta:

Estää huumeiden päivittäinen käyttö ja vieroittaa narkomaaneja.

Vähentää huumeiden haittavaikutuksia.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen, sekä huumeiden siistiminen katukuvasta.

Taistella huumeiden tuotantoa ja kuljetusta vastaan.

Hollannissa huumeet jaetaan koviin ja mietoihin huumeisiin. Usein täällä kiistellään myös alkoholin (joka mielletään kovaksi huumausaineeksi) laillisuudesta ja siitä, ettei kannabis voi olla vaarallisempaa yhteiskunnalle jos sen käyttö on kontrolloitua.

Kannabiksen käyttö- ja hallussapito ovat Hollannissa sakkorangaistuksen alaisia rikkomuksia, ja näin ollen myös coffee shopit ovat laittomia. Lain valvominen on kuitenkin löyhää ja näin ollen pienistä rikkomuksista ei joudu syytteen alaiseksi. Oikeusministeriö on antanut ohjeistuksen siitä, missä olosuhteissa käyttäjää voidaan syyttää rikoksesta. Samaa käytäntöä toteutetaan hieman epävirallisemmin myös muissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. (Edellisellä Saksan reissullani näin pilven polttoa julkisella paikalla kolmessa päivässä enemmän kuin kahdessa viikossa täällä.)

Yhteiskunnassa huumeet mielletään tabuna, eikä niiden käyttö ole yleisesti hyväksyttyä. (Eli vanhemmat ei tykkää, jotkut nuoret paheksuvat mutta suurimmalle osalle se on puheiden perusteella ok, vaikkeivat itse käytäkään.)

Tilastojen mukaan hollannin nuorista aikuisista (15-24 vuotiaat) 9.7% käyttävät mietoja huumeita kerran kuukaudessa. Samat tilastot muissa maissa: Italia 10.9 %, Saksa 9.9 %, Iso-Britannia 15.8% ja Espanja 16.5 %. Skandinaaviassa lukemat ovat kolmessa prosentissa. Muiden huumeiden kuukausittaisin käytön keskiarvo EU:ssa on 3%, Hollannissa 4%. Tilastojen mukaan nisteiksi päätyy näistä käyttäjistä hollannissa 0.44 %, kun EU:n keskiarvo no 0.55%.

Tunnestustihan tilastoja voidaan lukea monesta vinkkelistä. Nämä luvut kun lyödään tauluun, voidaan kuitenkin kyseenalaistaa sitä, mikä Hollannin huumekeskustelun erottaa oikeasti muista Euroopan maista, kuten Espanjasta, Italiasta tai Saksasta?

Tämän halusin kirjoittaa vaan vittuillessani kaikille niille, jotka sanoivat että meikäläinen tulee reissusta takaisin rastafarina, jos tulen ollenkaan. Coffee shoppiin ei ole vielä tullut tarvetta mennä.

Hyppy koulun penkille

Materialististen tarpeiden tyydyttämisen määrä alkaa olla vakio. Suomalaisten kolonialle, joka toistaiseksi on kyllä hiukan hajalla, on hankittu levysointinta, pleikkaria ja näiden konseptien oheistuotteita. Eilinen ilta menikin siis hissukseen legendaarisen Pro Evolution Soccer 5:n ja leffan parissa. Nyt jos ajattelette että jätkät on lähtenee törsäämään, niin edellinen ei kyllä kerro ihan koko totuutta.

Herran huone keskustan aukiolla.

Vanhan pleikkari kakkosen ostamista on suunniteltu jo kauan aikaa, mutta kun moista ei ole sopuhinnalla löydetty, on jahtia laajennettu jo toisiin kaupunkeihin. Tarina punoutuu levysoittimen kanssa yhteen siten, että haaveilimme Jarnon kanssa vinyylikauppoja surffaillessamma halpaa vinyylisoitinta. Vastaus tähän löytyi yllättävän  läheltä, sillä joku entinen huoneistoni asukas oli hylännyt moisen kapineen kaappiin. Ainoa resurssivaje kohdistuikin enää kunnollisiin kaijuttimiin, joiden hankkimisen edesauttamiseksi Farah lähti käyttämään minua käytetyn elektroniikan liikkeessä. Astuessani sisään kauppaan, silmäni osuivat heti pleikkariin, joka piti ostaa pois. Kolehtia kerättiin myöhemmin suomipojilta, mutta rahoja ei ole vieläkään saatu...

Samasta puljusta löytyi myös erittäin edulliset ja passelit kaijuttimet, joten nyt minulla on huoneessani yllättävän mairitteleva äänentoisto. Jarnohan se vanhana vintage-miehenä himoitsi soitinta ja sovimmekin, että hän saa siirtää sen itselleen sen jälkeen, kun häivyn pelipaikalta.

Perinteistä katukuvaa keskustan ulkopuolelta.

Eilen käytiin myös jahtaamassa vähän pleikkaripelejä. Otin kamerankin kyseiselle retkelle mukaan, että saisin vähän tallennettua näkökulmaa Tilburgin keskustasta. Eihän sitä sitten montaa kuvaa muistettu ottaa, mutta pannaan nyt pari ihan julkiseksi. Tilburgin ydinkeskusta on oikeastaan tarkemman tutkiskelun jälkeen ihan viihtyisä. Se ei ole hirvittävän iso, mutta kapeat kadut luovat tiivistä tunnelmaa josta voi ihan hyvin nauttia. Tilburg ei ole turistinähtävyys, mutta en minä näistä mestoista valita. Saletisti natsaa.

Siirrytäänpäs sitten tästä turistielämästä koulumaailmaan. Otin perjantaina kameran mukaan kouluun, sillä se on paikoin hyvinkin viihtyisän näköinen ja esittelemisen arvoinen paikka. Enhän minä vaan yhtään kuvaa muistanut ottaa, joten jääkööt myöhemmälle. Koulutusohjelmani on täällä aika samanlainen kuin Suomessa, mutta sen rakenne oli mielestäni joiltakin osin parempi kuin Oamkilla. Kurssien sisältöhän voi sitten olla mitä sattuu ja puhuttuani opiskelijoiden kanssa, ongelma opettajien ammattitaidosta tuntuu olevan sama kuin meillä. Ihmiset ovat viestinnän alan ammattilaisia, mutta pedagogiset taidot on jätetty tulliin. Opiskelijoita tunnutaan tenttaavan vähän enemmän kuin meillä, sillä esimerkiksi termistöt tuntuvat tulevan aika apteekin hyllyltä. En kuitenkaan tunne jääväni kakkoseksi missään ryhmätyössä. Välillä jopa tuntuu, että esimerkiksi ideoinnin käynnistäminen tai tehtävän aiheen valitseminen siten, että se palvelisi hyvin kurssin sitältöä, tuntuu olevan vähän hakusessa.

Tavattoman huono kuva, mutta tuolla on vaihtarien kantis!

Ainoa asia mikä koulussa harmittaa on se, että kurssit eivät ole valitsemiani. Kurssilistauksessa oli pari hyvinkin mielenkiintoista vaihtoehtoa, mutta nyt minulla on kaksi markkinointikurssia, stop-motion videon editointi ja artistin promootio. Markkinointikurssit ovat pätevän oloisia, mutta molemmilla pitää kirjoittaa markkinointi- ja viestintäsuunnitelma (kuulostaako tutulta?) ja artistin promootion tehtävänanto liippaa aika lailla viime syksyn rahoitusta. Toivotaan että teoriasta saisi jotakin mielenkiintoista irti. Omalla kohdallani opettajat vaikuttavat hyvin päteviltä ja osaavat elävöittää kursseja.

Ja jos joku vielä haluaa valittaa Oamkin organisaation sekavuudesta niin tulkaapa käymään täällä. Sehän nähtiin jo viime syksynä, ettei täällä kukaan tiedä mistään mitään, sillä valitsemiani kursseja ei järjestetä, lähettämäni dokumentit eivät pääse perille (joten esim. intranetin tunnuksia ei tipu pariin viikkoon, mikä vaikeuttaa opiskelua) ja infotiskiltä ei osata neuvoa minua kv-toimistolle asti. Homma vaikuttaa välillä jopa surkuhupaisalta ja olemme hihitelleet päivittäin toisen vaihtarin, Dorinan kanssa asialle. Dorina on siis unkarilainen tyväri, joka asuu kanssani samassa huoneistosta, ja on myös luokallani. Meillä on siis sama koulumatka ja yhteiset tehtävänannot.

Hollantilaiset opiskelijat tuntuvat olevan ihan mukavaa porukkaa. Englanninkieli tuntuu olevan vähän vaikeaa puhua tunnilla, sillä pakollinen lukukausi lontoon murteella ei selvästi innosta porukkaa. Vaikka kysymykset pitäisi esittää englanniksi, vaihtuu se aika äkkiä takaisin hollantiin. Yleisesti ottaen heidän kielitaitonsa on kuitenkin ihan hyvää ja kommunikointi sujuu. Luokalla on pari tyttöä, joiden kanssa aloitettiin ryhmätöitä jo ensimmäisenä päivänä ja he tarttuvatkin kv-hommiin selvästi innokkaammin. Loppuviikosta selvisi, että he haluavat itsekin lähteä tekemään opinnäytteitä tai harjotteluja vaihtoon, joten innostus vaihtareja kohtaan on ymmärrettävää. Luokalla on myös pari poikaa, jotka ovat innostuneita mm. Extreme Duudsoneista, ja siitähän sitä juttua riittää. Otin yhden pojan, Pipin kanssa puheeksi yhteisen kolmen opintopisteen projektin, sillä sellainenkin täällä pitäisi muutamassa viikossa suorittaa.

Kaikista siisteintä on selittää niille, että Suomessa on yli 30 astetta pakkasta. Täällä on kuulemma poikkeuksellisen lämmintä, 5-10 astetta. Poikkeuksellinen-sanan merkityksen ymmärsin perjantaina, kun mittari alkoi lähennellä nollaa ja kevyt kevätvarustukseni alkoi pettää. Onneksi on hanskat ja Putkosen pipo mukana, joka on muuten herättänyt mielenkiintoa etnisen väestön keskuudessa.

Paikallisen terveydenhuollon tasokin on tarkastettu, sillä journalistiopiskelija Kristiina kaatui pyörällä ja mursi jalkansa kahdesta kohtaa. Jalka täynnä metallia ja 6 viikkoa varaamatta. Krisse pääsi jo sairaalasta, ja tässä sitä porukalla jeesaillaan päivittäisten asioiden kanssa. Journalistit pukkaavat häntä pyörätuolilla kouluun ja käyvät kaupassa, minäkin olen pari runnerin hommaa hoitanut. Tilburgin keskussairaala on vähän prameampi paikka kuin OYS! Tilat olivat isot ja viihtyisät, ja joka jannulla on oma telkkari ja kuulokkeet. Toista se on meillä...

Reissusta toiseen

Viikonloppu vierähti mukavissa tunnelmissa. Perjantai-iltana keplottelimme itsellemme 40% alennuskortit junaan. Semmoisen saa täällä päin 55 eurolla, mutta ongelmana kortin haalimisessa on velvoite Hollantilaiseen pankkitiliin. Eihän me näihin Rapapankkeihin luoteta, vaan lainattiin Sun pankkitiliä joka jannu. Nyt on kortti povarissa ja junalla ajaminen halvempaa kuin makkara.

Lähdimme aamupäivästä lauantaina Jussin kanssa junalla kohti Heerleniä. Juna kulki Eindhovenin kautta ja asemalla saimme äimistellä yhtä Hollantilaisten kummajaista, junaa joka jakaantuu kahtia eikä kukaan tiedä kumpaan päähän kannattaisi mennä. Junissa on A-side ja B-side joista toisella pääsee haluamaansa raflaan, mutta esimerkiksi vaunuista ei osaa paikallinenkaan nimetä itselleen oikeaa rappua. Ainut keino on mennä toiseen ääripäähän tai hyppiä kyytiin ja katsoa junan sisältä, missä määränpää sijaitsee. Tai sitten kysyä joltakin toiselta.

Perille päästiin kuitenkin ihan ensimmäisellä arvontakierroksella, eikä lisänumeroitakaan tarvittu. Heerlenissä oli vastassa Jussin tuutorin, Elinen isä joka poimi meidät asemalta kyytiin. Kävimme nauttimassa heidän kotonaan päiväkahvit. Oli mahtavaa saada perinteistä kahvia joka maistui lähes samalta kuin Suomessa, sillä olinkin jo perinteisen kahvin osalta pienessä puutostilassa. Senseo-kaffi on ihan ok mutta meikäläisellähän se ei riitä.

Kaffien jälkeen lähdimme Elinen kanssa Maastrichtiin, jossa tapasimme hänen veljensä Lucen. Sisaruspari esitteli meille kaupunkia ja tiukan rivin Belgialaisia, aivan mahtavia olusia. Maastricht oli kiva kaupunki, paljon hienompi kuin Tilburg. Siellä oli vanhempaa arkkitehtuuria ja pienen kaupungin mukava ilmapiiri. Kaupungissa oli paljon vanhoja kirkkoja, joista yhdestä oli tehty kirjakauppa ja toisesta yökerho.

Luc kertoi että hallitus haluaa siivota punaisten lyhtyjen alueet pois kaikista Hollannin kaupunkien keskustoista laittoman parituksen välttämiseksi. Niinpä tässäkään kaupungissa ei Coffee Shop count noussut kahta korkeammalle, eikä hinnoitellun rakkauden tyyssijoja nähty senkään vertaa. Sen verran täytyy muuten tähän väliin kommentoida, että Oulussa näkee paljon enemmän päihdeongelmaisia ihmisiä kaduilla kuin täällä. Juopot on aika iisisti piilotettu katukuvasta, eikä täällä mitään nistejäkään pyöri. Silloin tällöin haistaa jossakin pilven tuoksun tai näkee jonkun joiperi huulessa, mutta mielestäni suomalaisilla ei ole kyllä paljon sanomista tämän maan normaaliin katukuvaan verrattuna omaamme.

Takaisin asiaan. Ajoimme takaisin illalliselle Elinen kotiin ja suunnittelimme palaavamme kaupunkiin vielä myöhemmin. Vieraanvaraisuus kukoisti kyllä koko retken ajan, ihan hävetti kuinka ystävällistä tämä porukka onkaan näillä main. Puhuimme perheen isän kanssa jonkin verran kulttuuriemme eroista, molempien valtioiden historiasta, teollisuudesta, työllisyydestä ja mm. maanviljelyksestä. Toppisen pojille terveisiä, että perheen suku oli Allis-Chalmers maahantuoja 1900-luvun alussa!

Kävimme illalla vielä pyörähtämässä uudestaan kaupungilla, kiersimme pari kuppilaa ja perheen äiti haki meidät kotiin. Seuraavana päivänä olikin sitten reissun kohokohta, Roda - Ajax jalkapallomatsi, jossa riitti tunnetta ja sykettä. Mahtavan lisän peliin toi vielä isäntäperheemme jalkapallointous, sillä koko perhe oli äitiä myöten aika urheilukansaa. Minähän en näistä kotkotuksista paljoa tajua, mutta Jussi oli kyllä jokaisessa futiskeskustelussa ihan liekeissä. Porskautimme junalla takaisin Tilburgiin illalla. Nukkumaan ei kuitenkaan päästy, sillä viikonloppuna paikan päälle oli rantautunut unkarilainen vaihtari. Hän saa avaimensa vasta tänään, joten hän yöpyi Sun luona, mutta heidän piti lainata täältä patjoita (joita kaikesta päätellen oli ylimääräisenä). Minulta löytyi myös ylimääräiset lakanat talon puolesta, joten he kävivät hakemassa ne vasta puolen yön jälkeen.

Tänään olisi sitten ensimmäinen koulupäivä, huisia!

Pehmeitä seiniä (sieniä)

Pitkällinen cold turkey on nyt saatu päätökseen. Oman nettiriippuvuutensa myöntäminen tapahtuu näköjään silloin, kun joutuu roikkumaan toisten tietokoneiden ja nettiyhteyksien varassa PUOLI VIIKKOA. Oikeasti... huhhuh... Wonenbreburg (asuntotoimistomme) vaatii koulun opiskelijanumerot ja sähköpostiosoitteet ennen kuin luovuttavat nettiyhteyksiään asukkaille, mutta minä saan ne vasta ensi viikolla. Kävin siis rukoilemassa jonkinlaista poikkeusratkaisua ja kyllähän se Suomipojalle tarjottiinkin. (Tosin sitä piti käydä kyselemässä useampaan kertaan ennenkuin homma skulasi.)

Lumipalloefekti on kuitenkin jo lähtenyt liikkeelle. Kuluneelle viikolle sijoittuu paljon värikkäitä päiviä ja tapahtumasarjoja, joiden kertaaminen vaatisi useammankin blogitekstin. Tyydymme siis referoimaan muistelmiani kuluneelta viikolta.

Aloitetaan vaikka lauantaista, kun Farah haki minut autollaan pyörimään pitkin kyliä. Rahaa poltettiin mm. pieniin sisustustarvikkeisiin, ruokaan ja olueen, joka kumottiin alas kurkusta myöhemmin samana iltana. Avasimme myös pyörien metsästykauden, mutta jäimme toistaiseksi ilman saalista. Illalla menin kuokkimaan Journalistien kommuuniin, missä tapasin myös etnistä väestöä Espanjasta, Puolasta, Irlannista ja jenkeistä. Tyttö oli kotoisin Suolajärven rannalta, voitte arvata loput. Kävimme avaamassa terassikautta, ja sunnuntai meininkin aika hiljaisissa merkeissä omalla asunnolla. Alkuviikko meni hiukan vanhan liiton merkeissä, sillä ilman puhelinta tai nettiä, on nykyihminen hiukka omillaan. Oli ihan tuurista kiinni, sattuiko törmäämään tuttuihin pihalla tai oliko joku Facebookissa jos sai lainata jonkun toisen konetta. Ai niin, Krisse teki lauantaina ruokaa!

Maanantaina otin Jarnon ja Jussin kainaloon ja lähdimme tsekkailemaan Puolalaisen kämppikseni Malgosian kanssa hänen pyöriään, joita oli matkan varrelta kerääntynyt isommiksi läjiksi. Tyttö on hyvin mukava ja tulemme hienosti juttuun hänen kanssaan. Pyöräkaupat eivät kuitenkaan onnanneet ja kävelimme jalkoja turruttavan määrän erinäisiä kilometrejä pitkin kaupungin laitamia. Tsekkailtiin Kentucky Fried Chicken, paikallinen levykauppa ja skeittihalli. Siellä törmäsin ensimmäistä kertaa tällä reissulla pilven hajuun. 

Pyörä löytyi kuudenkymmenen euron toverihinnalla tiistaina. Siinä oli valmiiksi lukko, mutta investoin myös metritavarana kettinkiä välttääkseni Tilburgin kaupungin pyörävarkaiden stereotypiat. Koittakaapa nyt tulla, meikä on valmis. Tiistaina kävin myös ensimmäistä kertaa koululla. Päällisin puolin ihan tyylikäs paikka. Ohjelmassa oli seminaari, jota piti Hollantilainen journalisti ja tv-tuottaja Rene Mioch. Iso kinkku täällä päin, mutta kuuntelijoita oli minun lisäkseni 20. Seminaarin jälkeen Farah esitteli minut koulua hallinnoiville tyypeille, jotka olivat kaikki ihan liekeissä saapumisestani. Minulle selvisi että olen toinen vaihtari, joka koskaan on kyseiseen yksikköön saapunut. Paikallinen osastonjohtaja tarjosi kaljan keskellä koulupäivää ja esitteli minut Kööpenhaminalaisen korkeakoulun kv-edustajille, joille piti promota mm. Oamkia, Dr. Professoria ja tietenkin omaa takapuolta. Keikka meni hyvin, sillä tuosta taisi poikia yksi vaihtokoulu lisää Oamkille.

Illalla oli myös Fontysin bileet, johon Farah noukki minut ja Sun (se Etelä-Korean likka) kymmenen korvilla. Mukana oli myös Farahin oma luokkakaveri. Käytiin bileissä ja vaihdettiin Erasmuksen vaihtaribileisiin, koska meininki oli hiukan jännittynyttä. Iltahan kuluikin siellä rattoisasti, aamulla ratisi hampaissa.

Kaksi mennyttä päivää ovatkin sitten olleet vähän hiljaisempia. Mitään järjestettyä ohjelmaa ei ole ollut, ja vesisade on pidättänyt enimmäkseen asunnolla. Joka päivä on kuitenkin pyritty pihalla käymään, ettei ihan hiljaiseksi vedä. Nyt kun netti on saatu niin loput kolme kuukautta meneekin rattoisasti tietokoneella istuskellessa. Heh. 

Koitin hakkeroida itseäni laillisin keinoin Suomalaiselle proxylle, että pääsisi katsomaan esim. Idolsia katsomosta, mutta toistaiseksi en ole hommassa onnistunut. Eilen illalla käytiin Krissen kanssa viereisessä Sporttibaarissa yhdillä. Mukana oli myös pari Ranskalaista tyttöä, joilta piti jo kysellä että onkos A Very Cold Trip (Napapiirin Sankarit) tullut katsastettua. Ei ollut, joten patistin katsomaan.

Viikonlopulle olisi tiedossa urheilua. Lähdemme Jussin kanssa lauantaina Maastrichtiin tsekkaamaan hoodeja, vietämme yön Jussin tuutorilla ja sunnuntaina lähdemme katsomaan Roda-Ajax jalkapallomatsia. Ilmeisesti ihan fanikatsomo on tiedossa, joten Eurooppalainen jalkapalloelämys on käsin koskelteltavissa.