Viikonloppu vierähti mukavissa tunnelmissa. Perjantai-iltana keplottelimme itsellemme 40% alennuskortit junaan. Semmoisen saa täällä päin 55 eurolla, mutta ongelmana kortin haalimisessa on velvoite Hollantilaiseen pankkitiliin. Eihän me näihin Rapapankkeihin luoteta, vaan lainattiin Sun pankkitiliä joka jannu. Nyt on kortti povarissa ja junalla ajaminen halvempaa kuin makkara.
Lähdimme aamupäivästä lauantaina Jussin kanssa junalla kohti Heerleniä. Juna kulki Eindhovenin kautta ja asemalla saimme äimistellä yhtä Hollantilaisten kummajaista, junaa joka jakaantuu kahtia eikä kukaan tiedä kumpaan päähän kannattaisi mennä. Junissa on A-side ja B-side joista toisella pääsee haluamaansa raflaan, mutta esimerkiksi vaunuista ei osaa paikallinenkaan nimetä itselleen oikeaa rappua. Ainut keino on mennä toiseen ääripäähän tai hyppiä kyytiin ja katsoa junan sisältä, missä määränpää sijaitsee. Tai sitten kysyä joltakin toiselta.
Perille päästiin kuitenkin ihan ensimmäisellä arvontakierroksella, eikä lisänumeroitakaan tarvittu. Heerlenissä oli vastassa Jussin tuutorin, Elinen isä joka poimi meidät asemalta kyytiin. Kävimme nauttimassa heidän kotonaan päiväkahvit. Oli mahtavaa saada perinteistä kahvia joka maistui lähes samalta kuin Suomessa, sillä olinkin jo perinteisen kahvin osalta pienessä puutostilassa. Senseo-kaffi on ihan ok mutta meikäläisellähän se ei riitä.
Kaffien jälkeen lähdimme Elinen kanssa Maastrichtiin, jossa tapasimme hänen veljensä Lucen. Sisaruspari esitteli meille kaupunkia ja tiukan rivin Belgialaisia, aivan mahtavia olusia. Maastricht oli kiva kaupunki, paljon hienompi kuin Tilburg. Siellä oli vanhempaa arkkitehtuuria ja pienen kaupungin mukava ilmapiiri. Kaupungissa oli paljon vanhoja kirkkoja, joista yhdestä oli tehty kirjakauppa ja toisesta yökerho.
Luc kertoi että hallitus haluaa siivota punaisten lyhtyjen alueet pois kaikista Hollannin kaupunkien keskustoista laittoman parituksen välttämiseksi. Niinpä tässäkään kaupungissa ei Coffee Shop count noussut kahta korkeammalle, eikä hinnoitellun rakkauden tyyssijoja nähty senkään vertaa. Sen verran täytyy muuten tähän väliin kommentoida, että Oulussa näkee paljon enemmän päihdeongelmaisia ihmisiä kaduilla kuin täällä. Juopot on aika iisisti piilotettu katukuvasta, eikä täällä mitään nistejäkään pyöri. Silloin tällöin haistaa jossakin pilven tuoksun tai näkee jonkun joiperi huulessa, mutta mielestäni suomalaisilla ei ole kyllä paljon sanomista tämän maan normaaliin katukuvaan verrattuna omaamme.
Takaisin asiaan. Ajoimme takaisin illalliselle Elinen kotiin ja suunnittelimme palaavamme kaupunkiin vielä myöhemmin. Vieraanvaraisuus kukoisti kyllä koko retken ajan, ihan hävetti kuinka ystävällistä tämä porukka onkaan näillä main. Puhuimme perheen isän kanssa jonkin verran kulttuuriemme eroista, molempien valtioiden historiasta, teollisuudesta, työllisyydestä ja mm. maanviljelyksestä. Toppisen pojille terveisiä, että perheen suku oli Allis-Chalmers maahantuoja 1900-luvun alussa!
Kävimme illalla vielä pyörähtämässä uudestaan kaupungilla, kiersimme pari kuppilaa ja perheen äiti haki meidät kotiin. Seuraavana päivänä olikin sitten reissun kohokohta, Roda - Ajax jalkapallomatsi, jossa riitti tunnetta ja sykettä. Mahtavan lisän peliin toi vielä isäntäperheemme jalkapallointous, sillä koko perhe oli äitiä myöten aika urheilukansaa. Minähän en näistä kotkotuksista paljoa tajua, mutta Jussi oli kyllä jokaisessa futiskeskustelussa ihan liekeissä. Porskautimme junalla takaisin Tilburgiin illalla. Nukkumaan ei kuitenkaan päästy, sillä viikonloppuna paikan päälle oli rantautunut unkarilainen vaihtari. Hän saa avaimensa vasta tänään, joten hän yöpyi Sun luona, mutta heidän piti lainata täältä patjoita (joita kaikesta päätellen oli ylimääräisenä). Minulta löytyi myös ylimääräiset lakanat talon puolesta, joten he kävivät hakemassa ne vasta puolen yön jälkeen.
Tänään olisi sitten ensimmäinen koulupäivä, huisia!

Hyvin tuntuu menevän siellä! Mimmoset ilmat siellä on? Pakkasennätys täällä meni jo -40 puolelle, minä lähären viikonlopuksi taivalkoskelle hytisemään pilkin varteen. Joko oot puukengät laittanut? (voit muuten asetuksista säätää että voi myös anonyymit kommentoida jos haluat lisää pallautetta)
VastaaPoistaTerveisin
Moikka, kyllä siellä tekemistä tuntuu riittävän! Mukava kuulla, että saat uusia tuttavuuksia eri puolilta maailmaa. Hienoa, että tunnut hyvin pärjäävän. Koeta ehtiä kirjoitella usein kuulumisia. Täällä hytistään vielä muutama päivä kylmässä, Kanarialla näyttäisi olevan PLUS 20!
VastaaPoistat. äippä
Terveisiä iskältä, kaipaa sitä anonyymitiliä, palaa halusta heitellä heinoja kommentteja :).