Hyppy koulun penkille

Materialististen tarpeiden tyydyttämisen määrä alkaa olla vakio. Suomalaisten kolonialle, joka toistaiseksi on kyllä hiukan hajalla, on hankittu levysointinta, pleikkaria ja näiden konseptien oheistuotteita. Eilinen ilta menikin siis hissukseen legendaarisen Pro Evolution Soccer 5:n ja leffan parissa. Nyt jos ajattelette että jätkät on lähtenee törsäämään, niin edellinen ei kyllä kerro ihan koko totuutta.

Herran huone keskustan aukiolla.

Vanhan pleikkari kakkosen ostamista on suunniteltu jo kauan aikaa, mutta kun moista ei ole sopuhinnalla löydetty, on jahtia laajennettu jo toisiin kaupunkeihin. Tarina punoutuu levysoittimen kanssa yhteen siten, että haaveilimme Jarnon kanssa vinyylikauppoja surffaillessamma halpaa vinyylisoitinta. Vastaus tähän löytyi yllättävän  läheltä, sillä joku entinen huoneistoni asukas oli hylännyt moisen kapineen kaappiin. Ainoa resurssivaje kohdistuikin enää kunnollisiin kaijuttimiin, joiden hankkimisen edesauttamiseksi Farah lähti käyttämään minua käytetyn elektroniikan liikkeessä. Astuessani sisään kauppaan, silmäni osuivat heti pleikkariin, joka piti ostaa pois. Kolehtia kerättiin myöhemmin suomipojilta, mutta rahoja ei ole vieläkään saatu...

Samasta puljusta löytyi myös erittäin edulliset ja passelit kaijuttimet, joten nyt minulla on huoneessani yllättävän mairitteleva äänentoisto. Jarnohan se vanhana vintage-miehenä himoitsi soitinta ja sovimmekin, että hän saa siirtää sen itselleen sen jälkeen, kun häivyn pelipaikalta.

Perinteistä katukuvaa keskustan ulkopuolelta.

Eilen käytiin myös jahtaamassa vähän pleikkaripelejä. Otin kamerankin kyseiselle retkelle mukaan, että saisin vähän tallennettua näkökulmaa Tilburgin keskustasta. Eihän sitä sitten montaa kuvaa muistettu ottaa, mutta pannaan nyt pari ihan julkiseksi. Tilburgin ydinkeskusta on oikeastaan tarkemman tutkiskelun jälkeen ihan viihtyisä. Se ei ole hirvittävän iso, mutta kapeat kadut luovat tiivistä tunnelmaa josta voi ihan hyvin nauttia. Tilburg ei ole turistinähtävyys, mutta en minä näistä mestoista valita. Saletisti natsaa.

Siirrytäänpäs sitten tästä turistielämästä koulumaailmaan. Otin perjantaina kameran mukaan kouluun, sillä se on paikoin hyvinkin viihtyisän näköinen ja esittelemisen arvoinen paikka. Enhän minä vaan yhtään kuvaa muistanut ottaa, joten jääkööt myöhemmälle. Koulutusohjelmani on täällä aika samanlainen kuin Suomessa, mutta sen rakenne oli mielestäni joiltakin osin parempi kuin Oamkilla. Kurssien sisältöhän voi sitten olla mitä sattuu ja puhuttuani opiskelijoiden kanssa, ongelma opettajien ammattitaidosta tuntuu olevan sama kuin meillä. Ihmiset ovat viestinnän alan ammattilaisia, mutta pedagogiset taidot on jätetty tulliin. Opiskelijoita tunnutaan tenttaavan vähän enemmän kuin meillä, sillä esimerkiksi termistöt tuntuvat tulevan aika apteekin hyllyltä. En kuitenkaan tunne jääväni kakkoseksi missään ryhmätyössä. Välillä jopa tuntuu, että esimerkiksi ideoinnin käynnistäminen tai tehtävän aiheen valitseminen siten, että se palvelisi hyvin kurssin sitältöä, tuntuu olevan vähän hakusessa.

Tavattoman huono kuva, mutta tuolla on vaihtarien kantis!

Ainoa asia mikä koulussa harmittaa on se, että kurssit eivät ole valitsemiani. Kurssilistauksessa oli pari hyvinkin mielenkiintoista vaihtoehtoa, mutta nyt minulla on kaksi markkinointikurssia, stop-motion videon editointi ja artistin promootio. Markkinointikurssit ovat pätevän oloisia, mutta molemmilla pitää kirjoittaa markkinointi- ja viestintäsuunnitelma (kuulostaako tutulta?) ja artistin promootion tehtävänanto liippaa aika lailla viime syksyn rahoitusta. Toivotaan että teoriasta saisi jotakin mielenkiintoista irti. Omalla kohdallani opettajat vaikuttavat hyvin päteviltä ja osaavat elävöittää kursseja.

Ja jos joku vielä haluaa valittaa Oamkin organisaation sekavuudesta niin tulkaapa käymään täällä. Sehän nähtiin jo viime syksynä, ettei täällä kukaan tiedä mistään mitään, sillä valitsemiani kursseja ei järjestetä, lähettämäni dokumentit eivät pääse perille (joten esim. intranetin tunnuksia ei tipu pariin viikkoon, mikä vaikeuttaa opiskelua) ja infotiskiltä ei osata neuvoa minua kv-toimistolle asti. Homma vaikuttaa välillä jopa surkuhupaisalta ja olemme hihitelleet päivittäin toisen vaihtarin, Dorinan kanssa asialle. Dorina on siis unkarilainen tyväri, joka asuu kanssani samassa huoneistosta, ja on myös luokallani. Meillä on siis sama koulumatka ja yhteiset tehtävänannot.

Hollantilaiset opiskelijat tuntuvat olevan ihan mukavaa porukkaa. Englanninkieli tuntuu olevan vähän vaikeaa puhua tunnilla, sillä pakollinen lukukausi lontoon murteella ei selvästi innosta porukkaa. Vaikka kysymykset pitäisi esittää englanniksi, vaihtuu se aika äkkiä takaisin hollantiin. Yleisesti ottaen heidän kielitaitonsa on kuitenkin ihan hyvää ja kommunikointi sujuu. Luokalla on pari tyttöä, joiden kanssa aloitettiin ryhmätöitä jo ensimmäisenä päivänä ja he tarttuvatkin kv-hommiin selvästi innokkaammin. Loppuviikosta selvisi, että he haluavat itsekin lähteä tekemään opinnäytteitä tai harjotteluja vaihtoon, joten innostus vaihtareja kohtaan on ymmärrettävää. Luokalla on myös pari poikaa, jotka ovat innostuneita mm. Extreme Duudsoneista, ja siitähän sitä juttua riittää. Otin yhden pojan, Pipin kanssa puheeksi yhteisen kolmen opintopisteen projektin, sillä sellainenkin täällä pitäisi muutamassa viikossa suorittaa.

Kaikista siisteintä on selittää niille, että Suomessa on yli 30 astetta pakkasta. Täällä on kuulemma poikkeuksellisen lämmintä, 5-10 astetta. Poikkeuksellinen-sanan merkityksen ymmärsin perjantaina, kun mittari alkoi lähennellä nollaa ja kevyt kevätvarustukseni alkoi pettää. Onneksi on hanskat ja Putkosen pipo mukana, joka on muuten herättänyt mielenkiintoa etnisen väestön keskuudessa.

Paikallisen terveydenhuollon tasokin on tarkastettu, sillä journalistiopiskelija Kristiina kaatui pyörällä ja mursi jalkansa kahdesta kohtaa. Jalka täynnä metallia ja 6 viikkoa varaamatta. Krisse pääsi jo sairaalasta, ja tässä sitä porukalla jeesaillaan päivittäisten asioiden kanssa. Journalistit pukkaavat häntä pyörätuolilla kouluun ja käyvät kaupassa, minäkin olen pari runnerin hommaa hoitanut. Tilburgin keskussairaala on vähän prameampi paikka kuin OYS! Tilat olivat isot ja viihtyisät, ja joka jannulla on oma telkkari ja kuulokkeet. Toista se on meillä...